Wehrmachtin 17. signaalipataljoonan Feldwebel-arvon omaava Waffenrockin paraati-/kävelyretkikunta.

Wehrmachtin 17. signaalipataljoonan Feldwebel-arvoinen Waffenrockin paraati-/kävelyretkikunta. Infanterie-Divisions-Nachrichten-Abteilung 17. Wulf & Co:n mittatilaustyönä räätälöimä tunika, mistä on osoituksena sisätaskuun ommeltu räätälin merkki: Uniformen Maßschneiderei Wulf & Kompanie Wandsbek, Lindenstraße 18 / Tonndorf 22. Tunika on valmistettu erinomaisesta upseerien villatrikoota. Olkahihnat ja kauluksen kielekkeet ovat alkuperäiset. Olkahihnat on kiinnitetty napeilla, joissa on numero 2, mikä osoittaa, että omistaja on palvellut toisessa komppaniassa. Takissa on pieniä hyönteisten jälkiä, mutta ei reikiä. Rintakotka on poistettu denatseerauksen vuoksi. Uuden omistajan toiveesta voimme ammattitaitoisesti ommella oikean kotkan takaisin lisämaksusta. Taskun sisältä löytyi marraskuun 1940 ruokakortteja/lippuja, joissa on yksikön leima ja viittaus Wienissä, Itävallassa sijaitsevaan yksikköön. Tunika noin kokoa 48, jonka rintamitta on 95 cm ja vyötärö 85 cm. Korkeus noin 170 cm. Tunika on erinomaisessa kunnossa. Pataljoona perustettiin 6. lokakuuta 1936 Schwabachissa Wehrmachtin 17. jalkaväkidivisioonaan. 17. jalkaväkidivisioonan esikunta muodostettiin 1. lokakuuta 1934 Nürnbergissä VII sotilaspiirissä. Sitä kutsuttiin nimellä Infanterieführer VII, joka oli peittävä nimitys Reichswehrin laajentuessa edelleen Wehrmachtiksi. Lokakuun 15. päivänä 1935 esikunta nimettiin uudelleen 17. jalkaväkidivisioonaksi, jolloin salailu menetti tehtävänsä. Lokakuusta 1937 alkaen divisioona kuului uuteen XIII sotilaspiiriin. Maaliskuun 1938 ensimmäisellä viikolla 17. jalkaväkidivisioonalle ilmoitettiin Itävallan mahdollisesta miehityksestä. Divisioona oli XIII armeijakunnan alaisuudessa, ja se saapui osana 2. aaltoa 12. maaliskuuta 1938 Passauhun, Tonavan varrelle Itävallan rajalle. Divisioonan kokoamiseen Passaun alueelle liittyi suuria vaikeuksia, koska saksalaiset joukot olivat jo Itävallassa, eivätkä 1. aallon divisioonien eri sotilasyksiköt olleet vielä ehtineet lähteä Passausta. XIII armeijakunta aikoi siirtää divisioonan rautateitse Linziin, mutta 8. AK kieltäytyi. Jotta ainakin osa divisioonasta saataisiin nopeasti toimitettua Linziin, 12. jalkaväkirykmentti ja 95. jalkaväkirykmentin III pataljoona sekä divisioonan eri osastoja siirrettiin proomuilla Tonavan yli Linziin. Divisioonan ensimmäiset yksiköt saapuivat Linziin 13. maaliskuuta kello 21.00. Suurin osa divisioonasta siirtyi sillä välin maitse Linziin. Divisioonan esikunta saapui sille osoitettuun paikkaan Linz-Urfariin 17. maaliskuuta. Koko divisioona koottiin tänne. Itävallan liittämisen jälkeen divisioona palasi kasarmille. Ennen läntisen sotaretken alkua divisioona siirrettiin Oelsin alueelle ja 1. syyskuuta 1939 se ylitti Puolan rajan. Sen jälkeen divisioona taisteli Boleslawiecin, Sieradzin ja Pabianicen kautta Lodziin. Puolan sotaretken viimeisinä päivinä divisioona osallistui Bzuran taisteluun. Lokakuussa 1939 divisioona siirrettiin länsirajalle Eifeliin ja Hunsrückiin. Joulukuusta 1939 alkaen divisioona oli Trierin alueella. Toukokuun 10. päivästä alkaen divisioona osallistui Ranskan kampanjaan. XII armeijakunnan alaisena divisioona kulki Luxemburgin läpi ja sai tulikasteensa Longwyssä. Kampanjan toisessa vaiheessa, "Ranskan taistelussa", divisioona siirtyi Rethelin yli Meuse-joen ja Marne-joen välissä Bar-le-Ducin suuntaan. Kesäkuun 18. päivänä divisioona hyökkäsi Chamondin kimppuun ja eteni Burgundin läpi kohti demarkaatiolinjaa. Tämän jälkeen divisioona jäi Ranskaan miehitysjoukkoina. Toukokuussa 1941 divisioona siirrettiin Puolaan osallistumaan 22. kesäkuuta 1941 alkaneeseen sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan. Divisioona eteni pohjoiseen Brest-Litovskin alueella ja osallistui Bialystokin taisteluun. Tämän jälkeen divisioona siirtyi Berezinan alueelle osallistuakseen Tšernigovin taisteluun elo- ja syyskuussa 1941. Brjanskin alueelta divisioona siirtyi Moskovan suuntaan Kalugan kautta Serpuhoviin. Sitä seuranneet raskaat taistelut veivät divisioonan Maloyaroslavetsiin ja Jukhnoviin raskain tappioin. Täällä divisioona pysyi raskaissa puolustustaisteluissa toukokuuhun 1942 saakka. Kesäkuussa 1942 divisioona siirtyi Ranska-Brittaniin toipumaan. Maaliskuussa 1943 divisioona palasi itärintamalle ja saavutti Taganrogin pohjoispuolella sijaitsevan Miusin, jossa se pysyi syyskuuhun 1943 saakka, jolloin se joutui vetäytymään Nikopoliin. Divisioona pysyi siellä huhtikuuhun 1944 saakka. Sitä seuranneet vetäytymistaistelut toivat 17. jalkaväkidivisioonan Puolaan Chisinaun, Iasin ja Varkan kautta. Tammikuussa 1945 divisioona kukistui Veikselin sillanpäässä puna-armeijan suurhyökkäyksen seurauksena. Divisioonan jäänteet pystyivät murtautumaan länteen. Maaliskuussa 1945 Hirschbergin ja Bad Warmbrunnin välinen divisioona organisoitiin uudelleen divisioonan jäännöksistä ja uudelleensijoituksen kautta. Jo maaliskuun lopussa 1945 divisioona siirrettiin Striegauhun hyökkäämään Görlitziin. Divisioonan oli kuitenkin määrä vetäytyä Hirschbergin kautta Bautzeniin. Täällä divisioona antautui sodan lopussa.

Tämä on automaattinen käännös. Katso alkuperäinen englanninkielinen teksti napsauttamalla tätä >>